
Tämä oli minun ensimmäinen kasvis/ vegaaninen retkiruoka. Pakko myöntää, että valmiina ateria ei näyttänyt erityisen houkuttelevalta 🙂 Yllätys oli suuri, kun tämä olikin oikein maukas ja mausteinen annos. Sellainen pata/ muhennos tyyppinen ruoka. Kaikki maut sopivat ihanasti yhteen. Omalle suosikkilistalle ateria ei kuitenkaan päässyt, mutta tämä on maukas retkiruoka vaihtoehto vegaanista ruokavaliota noudattavalle.
Retkiruoka sisältää kuskus (vehnä), linssit, soijaproteiini, mausteet, suola, antioksidantti (rosmariinimauste), porkkana, sipuli, kerma, taitepapu, kukkakaali, maissitärkkelys, rapsiöljy, pinaatti, selleri, soijakastike, vihannesliemi ja valkosipuli.
Pussin pohja avataan, jolloin pohjasta tulee pyöreä. Kuumaa vettä lisätään pussin ulkopuolella olevaan merkkiin saakka ja sekoitetaan huolellisesti. Suljetaan pussi ja annetaan tekeytyä 8 min. Ennen ateriointia repäistään vielä ”EAT” merkin kohdalta pussin yläreunaa matalammaksi. Annos sisältää 509 kcal.